Säästä sähköä – energiankulutus hallintaan

Säästä sähköä – energiankulutus hallintaan

By lokakuu 31, 2016 Asuminen, Energia, Taloyhtiö No Comments

Sähköä kannattaa säästää

Teemme joka päivä valintoja, jotka vaikuttavat energiankäyttöön niin kotona, töissä kuin vapaa-aikanakin. Päätöksiin vaikuttavat asenteemme, mieltymyksemme ja käyttötottumuksemme. Energiansäästöön saadaan tehoa, kun jokainen meistä oivaltaa oman osuutensa ja välttää turhaa kulutusta. Energian järkevän käyttämisen ei tarvitse kuitenkaan rajoittaa elämää.
Asumisen perusedellytyksiä ovat lämpö, sähkö ja vesi. Asukkaat tarvitsevat niitä asumiseen ja asuinkiinteistön laitteet vaativat puolestaan sähköä toimiakseen. Kodin energiankäytöstä jopa puolet kuluu lämmitykseen. Vedenlämmityksen osuus on viidennes. Viimeinen kolmannes kuluu sähkölaitteisiin ja valaistukseen.
Kerrostalossakin noin 40 prosenttia vastikkeesta kuuluu energiaan ja veteen. Kulutusta voidaan vähentää hyvällä kiinteistön energiataloudellisella ylläpidolla. Samalla parannetaan yleensä myös asumisen viihtyvyyttä, kun vähennetään esimerkiksi suuria lämpötilaeroja rakennuksen eri osissa.

Asunto-osakeyhtiön kulut jatkavat nousuaan.

Asukkaana voit vaikuttaa

Kun asukkaiden asenne on kunnossa, käyttötottumukset energiaa säästävät ja kiinteistöhuolto toimii tarkoituksenmukaisesti, pääsee taloyhtiö pitkälle energiansäästön tiellä. Asukkaana voit kiinnittää taloyhtiösi huomion erilaisiin energiaa säästäviin ratkaisuihin ja toimintatapoihin. Energiaratkaisuiden suunnannäyttäjänä toimii taloyhtiön hallitus.

Energianhallinta kuntoon tavoitteilla ja toimenpiteillä

Energianhallinnassa asetetaan pitkän ja lyhyen tähtäyksen tavoitteita sekä toimenpiteitä. Pitkällä aikavälillä toiminnan tarkoituksena on vaikuttaa koko energiankäytön rakenteeseen pitkävaikutteisten energiansäästöinvestointien, tiedotuksen (taloyhtiön hallitus) ja käyttöhenkilökunnan koulutuksen avulla. Lyhyen aikavälin toimenpiteillä on tarkoitus etsiä energiankulutukseen vaikuttavat käyttötekniset virheet. Tarkoituksena on havaita, selvittää ja mahdollisesti ennakoida laite- ja järjestelmäviat.
Jos energian- ja vedenkulutusta saadaan vähennettyä, vastikkeiden ja vuokrien nousupaineet pienenevät. Säännöllisellä energian- ja vedenkulutuksen seurannalla varmistutaan järjestelmien järkevästä käytöstä, säästötoimenpiteiden kannattavuudesta ja saadaan nopeasti tieto kulutuspoikkeamista.

energiataulukko
Energiatodistus kertoo rakennuksen laskennallisen kokonaisenergiankulutuksen sekä antaa tietoa energiankäyttöä parantavista toimenpiteistä.
Energiankulutuksen jakautuminen ja säästömahdollisuudet voidaan kartoittaa tarkemmin myös teettämällä energiakatselmus.

Energiansäästövinkit:

  1. Pidä huonelämpötila noin 21 asteessa. Lämpötilan laskeminen yhdellä asteella tekee noin viiden prosentin vuosittaisen säästön lämmityskustannuksissa.
  2. Vaihda hehkulamput tehokkaampiin lamppuihin – energiansäästölamppu kuluttaa 75 – 80 % prosenttia vähemmän energiaa valaisinta kohti kuin hehkulamppu ja LED-lamppu vielä vähemmän. Säästö tuntuu sinun lompakossasi.
  3. Ota lyhyempi suihku – ota tavoitteeksi viiden minuutin suihku. Suurimmat erot kotitalouksien vedenkäytössä syntyvät peseytymiseen käytetyn veden kulutuksesta.
  4. Sammuta turhat valot – kaikki lamput, myös energiansäästö- tai loistelamput kannattaa aina sammuttaa.
  5. Sulje virta TV:stä, digiboksista, tietokoneesta, modeemista ja muista vastaavista laitteista, kun et käytä niitä.
  6. Älä jätä laitteita valmiustilaan eli stand by -asentoon. Laitteiden valmiustila vie helposti noin 10 % sähkön kokonaiskulutuksesta.
  7. Valitse kannettava tietokone, sillä se kuluttaa vain 10-20 % siitä, mitä pöytäkone.
  8. Osta energiatehokkuudeltaan parasta A-luokkaa ja tutustu energiamerkkeihin hankkiessasi uusia laitteita.
  9. Älä anna lämpimän saunan odottaa – kaksi tuntia viikossa tyhjillään oleva sauna maksaa vuodessa kymmeniä euroja.
  10. Pese pyykkiä vain täysiä koneellisia.
  11. Käytä säästeliäästi lattialämmitystä. Tilalämmitykseen käytä varsinaista lämmitysjärjestelmää. Hyödynnä mahdollisuuksien mukaan uusiutuvaa energiaa – vihreän sähkön hankinta pudottaa suoran sähkönkulutuksen hiilidioksidipäästösi nollaan.

anna_etusivu

 

Anna Tapojärvi on kokenut kaupankäynnin ja kiinteistönvälityksen ammattilainen, joka on suositun Helsingin Asuntokauppiaat kiinteistönvälitysliikkeen yrittäjä ja omistaja.

 

 

 

 

 

sivulle-kuva

Leave a Reply

Helsingin Asuntokauppiaat LKV Oy SOITA 040 5878 010
UA-82675718-1