Lapsiperheen unelmakoti rauhallisesta ja vehreästä Siltamäestä!

Ihana koti kahdessa tasossa ja omalla pihalla on vapautunut myyntiin Siltamäessä. Lapsiperheelle on nyt tarjolla mahdollisuus unelmakotiin tällä rauhallisella ja lapsiystävällisellä alueella!

Kodin alakerrassa on avara olohuone, josta on helposti käynti omalle aidatulle takapihalle. Pihaa ympäröivät kauniit istutukset ja täältä löytyykin kodin paras paikka. Tilaa riittää lapsille leikkiä ja koko perheelle viettää yhdessä aikaa kesät ja talvet. Takapihalle mahtuu loistavasti esimerkiksi puutarhakalusteet, grilli ja trampoliinikin. Olohuone on ruokatilan ja keittiön välittömässä läheisyydessä.

Keittiö on tyylillä remontoitu rustiikkiseksi ja sieltä löytyy runsaasti niin säilytys kuin laskutilaakin. Täällä kelpaa niin tavallisen kuin vähän taitavammankin kotikokin kokkailla herkkujaan.

Tilavaan eteiseen saat helposti koko perheen ulkovaatteet järjestykseen ja kaikki kaapistot sekä naulakko on suunniteltu juuri lapsiperheen arkea varten. Sisään tultaessa eteisen yhteydessä on myös erillinen wc, jossa on tila pyykinpesutornille.

Makuuhuoneita on yhteensä kolme, yksi alakerrassa ja kaksi yläkerrassa. Yläkerrassa on myös harrastehuone, joka tarvittaessa muuntautuu vielä neljänneksi makuuhuoneeksi. Näin jokaiselle perheenjäsenelle onnistuu järjestää myös omaa rauhaa. Harrastehuoneesta on myöskin käynti yläkerran parvekkeelle.

Tämän kaiken kruunaa vielä ripaus arjen luksusta – oma poreamme. Yläkerran kylpyhuoneen iso tila mahdollistaa ihanan rentoutumisen ja kylpyhuoneen yhteydessä on myös suihku, allaskaapisto sekä toinen wc-istuin.

Ulkotiloissa jokaisella taloyhtiön huoneistolla on oma varasto ja autotalli.

Suutarilassa ja sen lähialueella on myös kaikki palvelut ja harrastemahdollisuudet mitä toivoa saattaa. Pienemmät ruokakaupat ovat aivan lähettyvillä alle kilometrin päässä (650m) ja  autolla pääset Jumboon sekä Tammistoon isompiin kauppoihin alle 10 minuutissa. Suutarilan kirjasto ja Siltämäen uimahalli ovat alle 10 minuutin kävelyn päässä eikä Tapanilan Urheilukeskukseenkaan ole matkaa kuin 2,2 kilometriä. Mikä parasta, myös koulut ja hoitopaikat ovat aivan lähettyvillä. Suutarilan ala-aste sijaitsee 400 m päässä ja Suutarinkylän peruskoulu (1-9 luokat) alle kilometrin päässä. Päiväkodeista lähellä ovat Seulanen 400 metrin, Jalopeurantien päiväkoti 650 metrin ja Pentinkulman päiväkoti 850 metrin päässä.

Tule ihastumaan tähän toimivaan ja modernisti muuntautuvaan lapsiperheen kotiin Siltamäessä!

 

 

Siltamäen aluetta kutsutaan yleisesti myös Siltamäki-Suutarilan alueeksi. Suutarilan peruspiirin osa-alue Koillis-Helsingissä, Keravanjoen rannalla, Vantaanrajalla.

Siltamäessä on oma ostoskeskus, jossa on kaksi päivittäistavaraliikettä. Näiden lisäksi palvelevat uimahalli, apteekki, parturi-kampaamo, pizzeria, ravintola, pubi, R-kioski, jossa asiamiesposti, fysikaalinen hoitolaitos, pieni kauneusstudio sekä pankkiautomaatti. Päiväkoti Siltamäki toimi pitkään ostoskeskuksella, mutta nyt se on väistötiloissa Siltakylän peruskoululla. Siltamäen ala-aste on Siltakyläntien varrella, myös siinä toimii päiväkoti. Leikkipuisto Jalopeura on Jalopeurantien päässä, siellä on kahluuallas ja kiipeilytelineitä.

Läheisestä Suutarilan palvelukeskuksesta löytyy Suutarilan kirjasto, asukasmäärään verrattuna Helsingin pienin laatuaan. Samassa keskuksessa sijaitsevat myös Suutarilan ala-astenuorisotalo, hammashoitola ja päiväkoti Seulanen. Samassa yhteydessä toimii Suutarilan terveyskeskus, jonka kuormitus on pysynyt varsin maltillisena. Lähistöllä Vantaan puolella Tammiston ja Pakkalan kaupunginosien alueella Kehä III:n varrella on suuria kauppakeskuksia.

Siltamäen liikuntapuistosta löytyy muun muassa jalkapallo– ja tenniskentätfrisbeegolf-alue, ratagolf sekä useita kävely– ja pyöräilyreittejä. Puisto on lähialueiden asukkaiden suosiossa.